torstai 28. toukokuuta 2015

6 vko ja uusia taitoja...

Eilen jo kuusi viikkoa, hurjaa! Kohtahan tässä täytyy alkaa tuntea haikeutta niiden lähtemisestä. Kotihan nyt on jo viimeisen viikon haissut lähinnä pissalta (välillä myös pennun kakalta) ja pennut myös ovat aikaistaneet vuorokausirytmiään. Haluaisivat herätä jo klo 5. Ja heräävätkin, samoin kuin minä. Komea kuoro kerrassaan ja niin moniääninen! Ehkä naapurikin herää? Että edellä mainitut asiat saattavat hiukan keventää haikeutta...

Ensimmäinen automatka on tehty, saivat matkustaa Revon kanssa ja oikein mukavasti meni. Olisiko yksi pentu oksentanut. Automatkan toteutus tuli aika ex tempore ja olin antanut ruokaa reilua tuntia aiemmin, fiksua kerrassaan... Vierailijoita on käynyt, mikä on ollut oikein mukavaa. Mitäs muuta on viime päivinä tapahtunut? Niin, juu pennut ovat oppineet omatoimisesti uusia taitoja. Rhodot saavat nyt tosiaan kyytiä. Ja ovat myös oppineet kaivamaan kuoppaa sekä syömään tuolia. Taitavia pentuja! Ja muuten, löytyvät nyt myös Kennelliiton rekisteristä, tänään tuli ihan paperitkin postissa. Nopeaa ja näppärää toimintaa Kennelliitolta kerrassaan. Alla vielä viikon painot. Pojat ovat nyt kirimässä.

Painot 6 vko:
Tossu: 3760g (3000-2420-1730-1260-826-358g)
Koru: 3660g (3150-2530-1805-1291-819-352g)
Sukka: 3575g (2865-2220-1615-1154-773-369g)

Ahtaimpaan koloon!

Vankilassa

Tossu

Sukka "rhodon tuho"

Unet raskaan työn jälkeen

Jengi

Koru ja Sukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti